Vauhdin hurmaa sähköavusteisesti Laitteiden kirjo on kasvanut ja esimerkiksi sähköavusteisten polkupyörien suosion voidaan jopa sanoa räjähtäneen tänä keväänä. Useammassa kaupungissa…
Tällä hetkellä jäillä liikkujien suurimpia vaaratekijöitä ovat kylmä vesi, heikot kevätjäät ja muuttuvat sääolosuhteet. Kylmä vesi kangistaa ja veden varaan…
Etätyön riskit Työnantajalla on vastuu kaikkien työntekijöidensä turvallisuudesta työssä, mukaan lukien etätyötä tekevät. Työnantajalla on kuitenkin hyvin rajallinen mahdollisuus…
Tutkimuksen taustat Liikenneturvallisuuden tutkimuksessa on aikaisemmin keskitytty moottoriajoneuvoliikenteen onnettomuustutkimukseen ja/tai niiden ehkäisyyn, mutta nykyään myös haavoittuvassa asemassa olevat tiellä liikkujat…
Helsinkiläisessä Siltavoudintien taloyhtiössä tehtiin laaja linjasaneeraus vuosina 2016-2017. Sen yhteydessä otettiin huomioon myös esteettömyys laajemmin kuin mitä Asumisen rahoitus- ja…
Kuva: Marjo Hippi Liukastumismäärät vaihtelevat talvien välillä paljon riippuen talven pituudesta, lämpötilan vaihtelusta sekä sateista. Talven aikana on alueellisesti tyypillisesti…
Nastat vai kitkat? Nastakengät ovat täydellinen valinta ulkoiluun ja lenkkeilyyn liukkaassa kelissä. Nastakengät pureutuvat jäiseen alustaan ja soveltuvat moneen maastoon….
Keittiö vaatii erityistä tarkkaavaisuutta Paloturvallisuus parantuu monilla arkipäiväisillä toimilla niin kotona kuin mummolassakin. Kodin siisteys on myös paloturvallisuutta. Keittiön työtasoille…
Pienillä muutoksilla turvallisempi arki Kodin turvallisuuden tarkistuslistoja on laadittu erikseen alle 1- vuotiaiden, 1-3 -vuotiaiden, 4-6 -vuotiaiden sekä iäkkäiden turvallisuuden…
Muistisairauden vaikutus turvallisuuteen Muistisairauksien vaikutukset ovat yksilöllisiä. Sairastuneella voi olla ongelmia lähimuistin kanssa, muttei läheskään aina. Omaa toimintakykyä voi olla…