Kesällä omalla pihalla sattuu ja tapahtuu

Lemmikit tuovat arkeen seuraa ja iloa sekä edistävät terveyttä esimerkiksi lisääntyneen liikuntamäärän vuoksi - koiran kanssa kun on lähdettävä ulos säällä kuin säällä. Koiranomistajan, varsinkin uuden sellaisen, on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota tiettyihin turvallisuusasioihin, joilla voidaan edistää niin koiran kuin omistajankin turvallisuutta. Vieraskynäilijänä tässä blogitekstissä on Twitteristäkin tuttu Willy-villakoira (@WillyVillakoira).

Lemmikin omistaminen on Suomessa hyvin yleistä. Vuoden 2016 tilaston* mukaan lähes joka kolmannessa kotitaloudessa on lemmikki, joista yleisimpiä ovat kissat ja koirat. Koronaepidemian aikana yhä useampi on innostunut hankkimaan itselleen lemmikin, ja niiden myynti onkin jopa tuplaantunut.

Jotta arki uuden ystävän kanssa sujuisi mutkattomammin, kannattaa sekä kokeneiden että uusien lemmikinomistajien kiinnittää huomiota muutamiin turvallisuusasioihin. Tässä artikkelissa villakoira Willy kertoo omista turvallisuuteen liittyvistä havainnoistaan kesäpihalla ja metsässä sekä kuulemistaan sattumuksista mökillä.

”Koko kesäkuun mun äiskä on nauttinut! Ulkona on lämmintä sata, ruoho kasvaa, kuoppia kaivetaan ja siivotaan pihassa ja puutarhassa. Joka tytön ja pojan tärkein työväline näyttää olevan se huriseva vekotin, mikä heittää ruohoa sinne ja tänne ampuen välillä myös pieniä kiviä. Mistä nekin ovat pihaan tulleet, kysyn vaan.

Se ryökäleen leikkuri on siitä hassu, että välillä kostea ruoho jää jumiin teriin ja sitten käsillä kaivetaan irti ruohopaakkuja. Äiskä on onneksi tajunnut, että sähköleikkurista voi ja kannattaa ottaa töpseli pois ennen käden työntämistä koneeseen. Koskaan kun ei voi tietää, onko pihassa joku jäynäntekijä tai orava, joka osaa koneen käynnistää. Siinä sitä minulla on ollut tekemisistä työnjohtajana.”

– Pihalla on huolehdittava, ettei koira pääse karkaamaan. Aidan on oltava riittävän korkea ja kaivettu riittävän syvälle. On tarkastettava, ettei aidassa ole reikiä, joista koira pääsisi livahtamaan lävitse.

– Sähkölaitteet niin pihalla kuin sisälläkin on irrotettava pistokkeesta silloin, kun niitä ei käytetä. Utelias otus saattaa napsauttaa laitteen päälle ja voi saada vahinkoa aikaan.

– Helteillä on myös huolehdittava lemmikin mahdollisuuksista viilentyä ja juoda.

”Kuopankaivamisessa karvakamut ovat mestareita, sillä meillä ei ole tarvetta lapiolle, kuokalle tai jyrsimille. Kevään kynnyksellä kasvimaa koki suuren muutoksen, kun äiskä veti kumpparit koipiin, työmiehen hanskat käsiin ja otti esiin pistolapion. Tuloksena sata kuoppaa ympäri viljelypalstaa.

Minä poika tarkastelin työnjälkeä ja osoitin parempia istutuskohtia kukkaisille ja porkkanoille – kyllä koirankuono kastemadot löytää ja siinä sivussa muhevat mullat. Äiskä ei apua arvostanut, vaan pesulle jouduin – onneksi ei liukastuttu kylppärissä. Lapion kanssa kannattaa olla varovainen eikä haittaa, vaikka varpaansa suojaisi turvakengillä. Kaupunkilaisena kun aina ei voi muistaa missä varvas asuu, kun siinä sivussa huutelee naapuripalstalle päivän uutisia.”

– Koirat pitävät kaivamisesta, joten piha on syytä tarkastaa säännöllisesti ja hoitaa tarvittavat huoltotoimet, jottei kuoppiin kompastele.

– Omat lempikasvit kannattaa suojata hyvin, jottei hauva pääse kaivamaan niitä ylös. Kasvivalinnoissa on kiinnitettävä huomiota lemmikeille turvallisiin ja myrkyttömiin kasveihin.

”Minä en vielä ole päässyt mökkeilemään vaan se homma on jätetty iskälle. Ihan yksin on joutunut siivoamaan räystäät. Toivon vaan että tikkaat olivat tukevat ja katolle ei kiivennyt. Onhan siinä naapuri aika lähellä, joten hämyhaukulla ja lujaa huutamalla saattaisi apu tulla tunnin päästä.”

– Tikkaat ja muut tasot, joille koira saattaa hypätä, on siirrettävä pois tai niille pääsy on estettävä. Varsinkin jos itse puuhastelet tikkailla, on koiran oltava kytkettynä tai pääsy tikkaille on muutoin estettävä.

– Jos koira matkaa mukaan mökkeilemään, on sen oikeaoppisesta kuljetuksesta autossa pidettävä huolta. Lemmikin on henkilöauton sisätiloissa turvallisinta matkata turvavyövaljailla kytkettynä takapenkillä. Takatilassa koiraa on hyvä kuljettaa tukevassa ja auton rakenteisiin kiinnitetyssä kuljetuslaatikossa tai häkissä. Ethän jätä koiraa yksin kuumaan autoon hetkeksikään!

”Vaikka meillä on mökillä sähköt, on iskän ajatuksena kaataa aitan takaa se iso koivu makkaranpaistoa varten. Puunkaato kannattaa kyllä jättää ammattilaiselle, sillä pystyyn karsiminen ei ihan jokapojalta onnistu ja kaikki eivät ole metsureita, vaikka iskä onkin. Mökin paras ”nuutispaikka” on aitan takana juuri siinä koivun kohdalla – kyllä ketut ja mäyrä huomaavat, että minä olen alueen kingi.”

– Vaikka koiralla onkin selkeä käsitys siitä, kuka on alueen kingi, voivat hyönteisten pistot ja puremat, kyynpuremat ja punkit koitua vaaraksi. Hyönteisten pistot ja puremat ovat kivuliaita lemmikeillekin, ja kyynpurema puolestaan myrkyllinen ja voi johtaa pahimmillaan lemmikin menehtymiseen. Kyynpurema on aina syy viedä lemmikki eläinlääkäriin ja jos epäilet ampiaisen pistäneen koiraa, ole tällöinkin yhteydessä eläinlääkäriin.

– Omistajan on syytä pitää silmällä, missä lemmikki liikkuu, ja tarkistaa punkit ulkoilun jälkeen käsin koiran karvan alta nahan puolelta. Myös oma iho kannattaa käydä läpi.

”Voisin myös muistuttaa noista kävelylenkeistä synkässä metsässä. Lenkkejä varten kannattaa etsiä kumpparit ja pukeutua pitkiin vaateisiin. Koskaan ei voi tietää tuleeko vastaan käärme vai itikka. Kotipihassa pienelle koiralle voi pukea haarniskan, mutta se on sitten toinen juttu.”

– Metsälenkillä kumisaappaat ja pitkät vaatteet suojaavat lenkkeilijää niin kyyn puremilta, punkeilta kuin pieniltä naarmuiltakin.

– Tukevien ja kelinmukaisten jalkineiden valitseminen suojaa kaatumisilta ja nyrjähdyksiltä.

Kirjoittaja on Willy villakoira, maailman suurin seikkailija ja puolenhehtaarin metsän kunkku.

 

Lisätietoa ja lähteitä:

* Tilastokeskuksen kulutustutkimus 2016 

Liikenneturva: lemmikin kuljetus henkilöautossa 

Kennelliitto: huomioi nämä asiat kun lomailet koiran kanssa kesällä

Koiralle sopiva ja turvallinen koti ja piha