Olen aikaisemmin pyöräillyt työmatkani ympäri vuoden ja kiinnittänyt huomiota kevyen liikenteen väylien kunnossapitoon. Usein on saanut polkea umpihangessa, kun vieressä autot porhaltavat aurattuja väyliä. Varsinkin kaupunki- ja taajama-alueilla olen ihmetellyt, miksi autotiet koetaan tärkeämmiksi kunnossapidon näkökulmasta, vaikka kevyen liikenteen väylien käyttö on monilla paikoilla suositumpaa.

Lumiset jalkakäytävät ja pyörätiet haittaavat kävelemistä, pyöräilemistä ja esimerkiksi lastenvaunujen työntämistä. Entä miten käy heidän, jotka käyttävät liikkumisen apuvälineitä? Rollaattori ei kulje, koska renkaat ovat raskaat ja täynnä lunta. Pyörätuolin eturenkaat juuttuvat lumeen ja matka pysähtyy siihen.

Seuraavassa vaiheessa kun kevyenliikenteen väylät ehditään aurata jääkin liikennealueiden risteyskohdat viimeistelemättä. Vallien kohdalla saa pyöränkin selästä hypätä pois. Entä kuinka se onnistuisi, jos alla olisikin pyörätuoli? Matka pysähtyisi todennäköisesti siihen. Yleensä autoteiden risteykset viimeistellään, mutta samaa ei huomata tehdä kevyenliikenteenväylillä. Ajattelemattomuutta vai kiirettä? Onko urakat tehty niin tiukoiksi, ettei kunnossapitoa ehditä viimeistellä?

Liukkaus aiheuttaa onnettomuuksia ja passivoi liikkujia

Toinen talvella esiin tuleva ongelma on liukkaus, joka aiheuttaa vuosittain runsaasti erilaisia onnettomuuksia. Liukkaus voi estää kulkemisen ulkona ja päivittäisten askareiden hoitamisesta voi tulla mahdotonta. Liukkaudesta johtuvat kaatumiset ja vammat aiheuttavat usein myös ruuhkapiikkejä tapaturma-asemille.

Jo pelkkä pelko kaatumisesta riittää vähentämään ulkona liikkumisen määrää ja pahimmillaan se voi estää ulkoilun kokonaan talvikuukausien ajaksi. Liikkumattomuus johtaa toimintakyvyn heikkenemiseen ja omatoimisuus laskee. Pienikin kulkuväylän kaltevuus yhdessä liukkauden kanssa vaikeuttaa liikkumista niin jalan kuin erilaisten liikkumisen apuvälineidenkin kanssa. Pyörätuolia on vaikea hallita liukkaalla ja kaltevalla pinnalla.

Kevyen liikenteen väylien liukkautta voidaan hallita hiekoituksen avulla, mutta aina ei voi luottaa hiekoituksen tasaisuuteen. Esimerkiksi alikulut tuntuvat jäävän usein hiekoittamatta, vaikka ne keräävät herkästi valumisvesiä ja ovat pitkään liukkaita. Mahtaako hiekoittamattomuuden syynä olla huolimattomuus, alikulkuun sopimaton hiekoituskalusto tai esimerkiksi epäselvyydet eri toimijoiden vastuualueiden rajoissa?

Kuka vastaa jalankulkuväylien ja pihapiirien talvikunnossapidosta?

Talvikunnossapito kilpailutetaan ja joissain kunnissa saattaa käydä niin, että urakoitsija tulee varsin kaukaa. Lumi- ja liukkaustilanne urakoitsijan kunnassa on erilainen ja aurauskalusto ei lähdekään liikkeelle ajoissa. Kilpailuttamisen ongelmana on myös urakkarajat. Alueiden väliin saattaa jäädä suuria huoltamattomia paikkoja, joista kukaan ei vastaa. Kilpailutuksissa tulisi huomioida kunnossapidon edullisuus myös laadun näkökulmasta. Laatu huomioiden saataisiin turvallisempia talviympäristöjä kaikille, mikä toisi säästöjä myös kustannuspuolelle.

Kiinteistön omistajalla on vastuu piha-alueensa hoidosta. Yleensä huoltovastuu varsinkin isommissa kiinteistöissä on ulkoistettu huoltoyhtiöille. Toimeksiantoa tehdessä piha-alueen liukkauden torjunnasta, lumien aurauksesta ja lumenpudotustoimenpiteistä kannattaa sopia yksityiskohtaisesti, jotta vältettäisiin vahingot ja kiinteistöjen käyttäjät voisivat kulkea turvallisesti ja esteettömästi pihapiirissä. Kiinteistön omistajien vastuulla on tarkkailla, että huoltoyhtiö toimii sopimuksen mukaisesta.

Talvikunnossapitoon tulisi panostaa, jotta liikkuminen olisi turvallista, eikä liukkautta tai lumeen juuttumista tarvitsisi pelätä riippumatta siitä liikkuuko jalan, pyörällä tai liikkumisen apuvälineillä.

Teksti: Susanna Korkeakangas

Kirjoittaja työskentelee Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksessa esteettömyysasiantuntijana. Työn ohessa hän opiskelee terveyden edistämistä.