Pienillä muutoksilla turvallisempi arki Kodin turvallisuuden tarkistuslistoja on laadittu erikseen alle 1- vuotiaiden, 1-3 -vuotiaiden, 4-6 -vuotiaiden sekä iäkkäiden turvallisuuden…
Muistisairauden vaikutus turvallisuuteen Muistisairauksien vaikutukset ovat yksilöllisiä. Sairastuneella voi olla ongelmia lähimuistin kanssa, muttei läheskään aina. Omaa toimintakykyä voi olla…
Koronakevät on kääntynyt kesäksi, ja moni suuntaa innolla mökille, vesille tai muuten luonnon helmaan rentoutumaan. Kevään aikana kotona ollessa remonttihommat…
”Suomessa hukkuu vuosittain jopa 150–200 ihmistä. Lisäksi tapahtuu moninkertainen määrä niin sanottuja läheltä piti -tilanteita. Suurin osa hukkumisista voitaisiin välttää…
Kesäkuun ensimmäinen päivä voimaan tuleva uusi tieliikennelaki tuo muutoksia tien päälle. Valtaosa arkisista liikkumisen säännöistä pysyy ennallaan, mutta muutoksia tulee…
Suomessa on hyvät rakentamismääräykset. Niiden lisäksi vakuutusyhtiöt laativat asiakkailleen erilaisia turva- ja suojeluohjeita, joiden tarkoituksena on ehkäistä palo-, murto- ja…
Haastatteluhetkellä Rovaniemellä on Muukkosen sanoin järkyttävät kelit: – Joka paikassa on jäätä, on kuin luistinkentällä liikkuisi. Yleensä tähän aikaan vuodesta…
Pakkaskelillä liukastumis- ja kaatumisriskiä voidaan pienentää valitsemalla kunnolliset talvijalkineet. Niiden valinnassa on hyvä huomioida kunnollisten talvijalkineiden kriteerit. Erityisen liukkaalla säällä,…
Aluksi jalankulkuvaroituksia tehtiin omalla työkalulla ja muutenkin tuotanto oli erillään muista varoituksista. Nyt jo useamman vuoden ajan jalankulkuvaroitukset ovat yksi…
Jotta koti pysyy turvallisena, on sähkölaitteiston eli sähkölaitteiden ja -asennusten kuntoa tarkkailtava ja laitteistoa huollettava säännöllisesti. Havaitut viat ja puutteet…