Lapset

lasten kirjoja ja leluja

Lapsen turvallisuusasenteiden oppiminen alkaa varhain, usein aikuista matkimalla. Aikuisen tulee valvoa lasta ja opettaa lapselle uusia taitoja turvallisesti lapsen kehitystason mukaan.

Kodissa on useita lapsille vaarallisia esineitä ja myrkyllisiä aineita

Työkalut, sakset, ompeluvälineet, veitset, paristot, narut ja muovikassit sekä pesuaineet, alkoholi, tupakkatuotteet ja tulentekovälineet tulee säilyttää lasten ulottumattomissa. Säilytä myös lääkkeet lasten ulottumattomissa. Laskeudu alas lapsen korkeudelle ja katso, mitä kiinnostavaa kodissa osuu lapsen ulottuville. Vesiämpärit ja kylpyammeet tulee aina tyhjentää heti käytön jälkeen.

Lasten tulitikkuleikeistä syttyy vuosittain useita tulipaloja. Tuli kiehtoo pieniä lapsia, joten heitä tulee opettaa jo pieninä käsittelemään tulta oikein, mutta myös varoittamaan vaaroista. On tärkeää, että lapset kunnioittavat tulta.  Lasta tai lemmikkieläintä ei saa jättää hetkeksikään yksin palavan kynttilän kanssa. Pienet lapset ovat tulipalossa aina muiden avun varassa.

Liiku ja harrasta turvallisesti lapsen kanssa

Autossa lapsi tarvitsee turvaistuinta ainakin siihen saakka, kunnes on yli 135 cm pitkä. Turvaistuimen tulee olla lapsen kokoon oikein mitoitettu. Lapsen tulisi matkustaa selkä menosuuntaanpäin aina 3-vuotiaaksi saakka. Lasten on turvallisinta matkustaa takapenkillä.

Pyöräillessä ja harrastuksissa on käytettävä asianmukaisia turvavarusteita. Myös aikuisen on hyvä käyttää pyöräilykypärää lapsen kanssa pyöräillessä. Trampoliinissa tulee olla suojaverkko ja lapset voivat hyppiä siellä vain yksi kerrallaan.

Lelujen ikärajasuosituksia on noudatettava

Lelut voivat aiheuttaa monenlaisia vaaroja, muun muassa tukehtumisvaaran, haavan aiheutumisen tai altistumisen myrkyllisille aineille tai liian koville äänille.  Lelulaki ja standardit eivät koskaan korvaa aikuisen valvontaa.

Leluja ostaessa kannattaa huolehtia, että leluissa on varoitusmerkinnät ja käyttöohjeet. Jo etukäteen voi miettiä, onko lelu helppo pitää puhtaana. Esimerkiksi pehmolelujen olisi hyvä olla vesipestäviä. Leluja tulee käyttää vain ehjinä ja puhtaina.

Lue lisää aiheesta