Vesiturvallisuus ja toimintakyky: Tärkeät näkökulmat hukkumisten ehkäisemiseksi

Vesi on olennainen osa suomalaista elämäntapaa, mutta erityisesti ikääntyvien on tärkeää tunnistaa toimintakyvyn muutokset ja huolehtia vesiturvallisuudesta. Turvallisuusvinkkien noudattaminen ja oman toimintakyvyn ylläpitäminen voivat ehkäistä hukkumisia ja mahdollistaa turvallisen liikkumisen veden äärellä.
Hukkumisalttiuden taustat ja toimintakyky
Onnettomuustutkintakeskus tutki vuonna 2021 kaikki tapaturmaiset hukkumiskuolemat, ja tulokset paljastavat, että heikentynyt toimintakyky on merkittävä tekijä näissä onnettomuuksissa. Usein hukkuneilla oli ikääntymisen ja elintapojen mukanaan tuomia toimintakyvyn haasteita tai sairauksia, jotka vaikuttivat heidän kykyynsä selviytyä vedessä. Yli puolella hukkuneista oli joko tiedostamaton tai tiedossa oleva sydänsairaus, jonka oireet johtivat vaikeuksiin vedessä ja lopulta hukkumiseen. Hukkumiset tapahtuivat myös yleensä ihmiselle jopa vuosikymmenten ajalta tutuissa tilanteissa ja tekemisessä, jota jatkettiin entiseen tapaan toimintakyvyn huonontumisesta huolimatta. Lisäksi monet hukkuivat ollessaan yksin, mikä edelleen korosti riskiä.
Heikentynyt toimintakyky lisää hukkumisriskiä monin tavoin. Se altistaa esimerkiksi putoamisille rannalta, laiturilta tai veneestä ja vaikeuttaa pelastautumista vaaratilanteessa, kuten jäihin vajotessa tai pudotessa veneestä. Pelastautuminen, kuten nouseminen jäistä jäälle tai vedestä veneeseen, vaatii voimaa ja hyvää fyysistä kuntoa. Useissa tapauksissa vuonna 2021 henkilö joutui äkillisiin ongelmiin ollessaan vilvoittelemassa tai uimassa, ja terveydentilan heikentyminen oli todennäköisesti osasyynä tilanteeseen, joka johti hukkumiseen.
Tutkimusaineisto painottui voimakkaasti yli 60-vuotiaisiin, joilla erilaiset sairaudet, kuten sydän- ja verisuonitaudit, tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja ylipaino, olivat yleisiä ja lisäsivät onnettomuusriskiä. Tutkimustulokset osoittivat, että täysin terveet ja toimintakykyiset henkilöt hukkuvat harvoin; hukkuneilla oli yleensä ennalta tiedossa olevia toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä, jotka lisäsivät riskiä joutua hukkumistilanteeseen.
Näitä riskejä voi kuitenkin vähentää ylläpitämällä hyvää fyysistä toimintakykyä, välttämällä veteen menoa tai veden äärellä oleskelua yksin. Esimerkiksi mökkirantojen ja laitureiden hyvä kunto ja helppokulkuisuus voivat merkittävästi vähentää riskiä kaatua tai pudota veteen. Lisäksi venekaluston valinnassa tulisi kiinnittää erityistä huomiota veneen vakauteen. Monissa tapauksissa hukkumiseen johtaneet toimet olivat sellaisia, joita henkilö oli tehnyt vuosikymmenien ajan, mutta toimintakyvyn heikentyessä ne muuttuivat vaarallisiksi ilman, että henkilö itse tiedosti tätä muutosta.
Toimintakyvyn ylläpidon tärkeys
Terve Suomi -tutkimus korostaa, että väestön ikääntymisen myötä fyysisen toimintakyvyn ongelmista kärsivien määrä tulee kasvamaan tulevina vuosikymmeninä. Tämä kehitys tekee toimintakyvyn ylläpitämisestä entistä tärkeämpää. Toimintakyvyn heikkeneminen alkaa vähitellen, jo viidenkymmenen ikävuoden jälkeen, mutta sitä voidaan hidastaa monin tavoin, kuten huolehtimalla fyysisestä aktiivisuudesta.
Panostaminen väestön liikkumis- ja toimintakyvyn ylläpitämiseen on siksi ensiarvoisen tärkeää myös vesiturvallisuuden näkökulmasta. Hyvä toimintakyky vähentää merkittävästi riskiä joutua hukkumistilanteeseen ja parantaa mahdollisuuksia selviytyä veden varaan jouduttaessa.

Ennaltaehkäisy ja turvallisuusvinkit
Vesiturvallisuuden parantamiseksi on tärkeää kiinnittää huomiota sekä omaan että läheisten toimintakykyyn ja vesiturvallisuuteen. Seuraavat vinkit auttavat vähentämään hukkumisriskiä erityisesti ikääntyneillä:
- Käytä pelastusliivejä aina vesillä liikkuessasi.
- Valitse uimapaikat huolellisesti varmistaen, että veteen pääsy ja sieltä poistuminen on turvallista.
- Ota aina kaveri mukaan uimaan ja ui aina rannan suuntaisesti, jotta jalkasi ylettyvä tarvittaessa pohjaan.
- Vältä alkoholia vesillä ja vedessä ollessasi, sillä päihteet heikentävät toiminta- ja arviointikykyä.
- Harjoittele fyysistä kuntoa ja tasapainoa säännöllisesti. Tämä auttaa ylläpitämään toimintakykyä ja vähentää hukkumisriskiä.
- Muista terve järki ja selkeä arviointikyky. Oikea asenne luo turvaa.
Teksti: Viestintäasiantuntija Niko Nieminen, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastuslitto