Valitse kielesi:
Moni työtapaturma on vältettävissä hyvällä suunnittelulla ja kiirettä vähentämällä. Perjantaina 13. syyskuuta vietettävä valtakunnallinen Tapaturmapäivä kiinnittää työpaikkojen huomion tapaturmien ehk…
Suomen kesään kuuluu mökkeily. Yksi turvallisen kesäloman kulmakivistä on tarkistaa mökin paloturvallisuustilanne. Huoltamalla tulisijat sekä sähkö- ja kaasulaitteet ja käyttämällä niitä oikein huoleh…
Kesän tapahtumat saavat ihmisiä liikkeelle ja kaikenlaista voi sattua, kun ihmismassat ovat liikkeellä. Kesän festareilla sattuvat tapaturmat ovat useimmiten pieniä: haavaumia, ruhjeita ja lieviä palo…
Vuonna 2017 Suomessa sattui palkansaajille yli 127 991 työtapaturmaa. Nousua vuodesta 2016 oli liki 10 000, mutta on hyvä huomioida, että vuosi 2016 oli ennätysalhainen. Luku saattaa vaikuttaa suurelt…
Jokaisella siitä lienee omakohtaisia kokemuksia – nimittäin univajeesta. Mieli on maassa, olo tokkurainen ja muistikin pätkii. Liikkuminen tuntuu tavanomaista kömpelömmältä ja keskittyminen vaikealta.…
Tutkimusten mukaan jopa 8/10 vesiliikenteessä hukkuneesta olisi pelastunut, jos heillä olisi ollut asianmukaiset pelastusliivit puettuna päälle oikein.
Kevään ensimmäinen käynti talviteloilla olleella mökillä on usein koleaa ja kosteaa. Talven kylmänä olleen mökin tulipesän käyttöönotossa kannattaa kuitenkin olla tarkkana. Lisäksi vesillä liikkuessa …
Työturvallisuuskeskus korostaa, että työhön perehdyttäminen on tärkeää kaikissa työuran vaiheissa. Kansainvälisen työturvallisuuspäivän seminaareissa 26.4. kiinnitetään huomiota nuorten perehdytykseen…
Liukastumiset ruuhkauttavat talvikuukausina terveydenhuollon toimipisteitä. Helsingin kaupungin ja poliisin turvallisuuskyselyllä haluttiin selvittää liukastumisiin ja jalkinevalintoihin liittyviä kys…
Esteettömyys on koko vuoden aikana tärkeää, mutta erityisesti talvella. Talvikunnossapidossa pitää huomioida monia asioita ja talvisilla keleillä liikkuva voi tehdä itsekin paljon.
Liikenneturvan tuoreen kyselyn mukaan peräti 40 prosenttia suomalaisista kertoo joutuneensa viimeisen vuoden aikana vaaratilanteeseen liikenteessä käveltyään keliin nähden liian liukkailla kengillä. K…
Jäisellä pääkallokelillä eivät pidä parhaatkaan talvikengät. Suutarimestari, liukuesteasiantuntija Hannu Heiskanen pitää lyhyitä tietoiskuja kaatumisen ehkäisystä pääasiassa jalkineiden ja luikuesteid…
Tällä lomakkeella voit antaa meille palautetta.