Pysy pystyssä

Varoitukset jalankulkijoille 15 vuotta

Ilmatieteen laitos on antanut varoituksia jalankulkijoille nyt 15 vuotta syksystä 2004 lähtien. Sitä ennen varoituspalvelua kokeiltiin muutamalla paikkakunnalla. Varoituksia annetaan erittäin liukkaista keleistä, kun lunta tai vettä on jään päällä tai lumi on tamppaantunut jäiseksi. Aikoinaan ehdotus jalankulkijoita palvelevasta varoituksesta tuli sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Aluksi jalankulkuvaroituksia tehtiin omalla työkalulla ja muutenkin tuotanto oli erillään muista varoituksista. Nyt jo useamman vuoden ajan jalankulkuvaroitukset ovat yksi osa varoitustuotantoa. Ne tehdään kolmella kielellä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi muiden varoitusten tapaan.

Varoitukset löytyvät mm. Ilmatieteen laitoksen verkkosivujen varoituskartalta, Ilmatieteen laitoksen sääsovelluksesta ja radio Suomen sääennusteista. Television varoituskartalle ne eivät ole vielä päässeet.

Aluksi varoituksista tuli myös vähättelevää palautetta, mutta nykyään sitä tulee vähemmän. Entistä useammat ymmärtävät varoitusten tärkeyden, ja sen kuinka paljon kärsimystä ja rahan menoa liukastumistapaturmat aiheuttavat. Yleinen ilmapiiri on parantunut mm. Pysy pystyssä -kampanjan ansiosta. Yleensä myönteistä palautetta ei tule juuri mistään, mutta jalankulkuvaroituksista sitä on tullut alusta lähtien.

Jalankulkuvaroitusten antaminen on vaikeampaa kuin monien muiden varoitusten, koska suoria mittauksia jalankulkuväylien liukkaudesta ei ole. Alkutilanne on aina tärkeä varoituksia mietittäessä. Erilaisia laitteita on testattu, mutta sopivaa ei ole tarjolla. Kunnossapito myös vaihtelee hyvin paljon kävelyyn tarkoitetuilla alueilla. Meteorologilla on apuna liukkautta kuvaava sääennusteisiin ja -havaintoihin perustuva mallin antama tieto. Olennaista on meteorologin oma osaaminen, joka on kehittynyt viime vuosina samoin kuin liukkautta ennustava malli. Nykyään havaintotietoa saadaan myös kansalaishavainnoista, joita kuka tahansa voi lähettää Ilmatieteen laitoksen maksuttomalla sääsovelluksella.

Varoitusten määrä yhden talven aikana vaihtelee paljon sääolojen mukaan. Lauhana talvena varoituksia on keskimääräistä vähemmän maan etelä- ja länsiosassa ja pohjoisessa vastaavasti tavallista enemmän. Jos on kovin talvinen talvi, niin varoitusmäärät ovat etelässä ja lännessä keskimääräistä suuremmat, mutta idässä ja pohjoisessa vastaavasti vähemmän. Enimmillään varoitus voi olla noin 30 päivänä alueella voimassa. Jalankulkuvaroitusten ei tarvitse noudattaa maakuntajakoa.

Ilmastonmuutos todennäköisesti muuttaa varoitusten ja liukastumistapaturmien määriä. Lauhtuvat talvet eivät välttämättä pienennä liukastumisten määrää. Jos talviliukkautta on vähän ja vain lyhyitä jaksoja kerrallaan, eivät ihmiset totu liukkaisiin. Myös kesäisemmät jalkineet voivat tulla talvikäyttöön, mikä myös lisää tapaturmien mahdollisuutta.

Erittäin liukkaan kelin synty on kerrottu kuvatekstissä.
Kuvassa lämpötila on aluksi nollan yläpuolella ja sataa vettä. Sen jälkeen pakastuu, ja märät jalkakäytävät jäätyvät. Jalkakäytävät ovat liukkaita. Jäisille jalkakäytäville sataa lunta, joka liukastaa jään ja samoin peittää jään näkyvistä. Tällöin keli on erittäin liukas.
Erittäin liukkaan kelin synty on kerrottu kuvatekstissä.
Kuvassa ensin jalkakäytävät muuttuvat jäisiksi ja liukkaiksi. Lämpötila kohoaa nollan yläpuolelle ja vettä sataa jään päälle. Jää ei sula veden alla ja on erittäin liukasta. Samaan tapaan voi vettä tulla jään päälle, jos jään pintakerros sulaa. Kun jää on sulanut, on jälleen pitävä keli.

Teksti: Ylimeteorologi Sari Hartonen, Ilmatieteen laitos