Kun liukastumistapaturmien ja jalankulkusään asiantuntijan oma ranne murtuu liukastumisen seurauksena, on selvää, että tilanne käydään huolella läpi ja pohditaan, miten tapaturma olisi ollut estettävissä. Tässä tapauksessa erittäin liukas keli oli hyvin ennustettu ja Ilmatieteen laitos varoitti liukkaista jalankulkuväylistä. Pelkkä oikein ajoitettu varoittaminen ei siis riitä, vaan on myös toimittava tilanteen vaatimalla tavalla. Oli peiliin katsomisen paikka. Oman varautumisen lisäksi parantamisen varaa löytyi myös jalankulkuväylien kunnossapidossa.
Ranteessa tuntui rusahdus, kun lennokkaan liukastumisen seurauksena tömähdin iljanteiselle (vettä jään päällä) kadulle. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä ei voi tapahtua minulle – ymmärrän liukastumistapaturmien riskit paremmin kuin suomalaiset keskimäärin. Mutta niin vain kävi! Voi miten noloa! Ranne oli silminnähden vääntynyt ja turposi nopeasti. Kotihoidolla tästä ei selviäisi, vaan ensiapuun oli lähdettävä. Suuri kiitos nopeasta ja hyvästä palvelusta ensihoidolle ja Haartmanin päivystykselle: Kolme tuntia tapaturman jälkeen olin jo kotona ranne kipsattuna. Diagnoosina värttinäluun alaosan murtuma, joka onkin hyvin tavallinen liukastumistapaturman seuraus. Odotushuoneessa keskustelin muiden potilaiden kanssa – en ollut ainoa liukkailla luita murtanut.
Vaan mitkä olivat liukastumistapaturmaan johtaneet syyt? Palataanpa aamuun. Lähdin hieman tavallista aiemmin ja kiireellä liikkeelle, sillä vastuullani oli sään ja ilmaston terveysvaikutuksiin (!!) liittyvän hankkeemme työpajan vetäminen. Ulkona kadulla tajusin, että liukuesteet olivat jääneet kotiin, mutta arvelin, että ei ollut enää aikaa kääntyä takaisin niitä noutamaan (virhe 1). Minullahan oli kuitenkin matalakantaiset kengät, joissa oli pitävä pohja.
Työpaja oli oikein onnistunut ja hyvin intensiivinen. Sen jatkeeksi pidimme vielä ylimääräisen, pienemmän porukan työpalaverin. Kymmenen tunnin työpäivän jälkeen olikin sitten mukamas hoppu vapaa-ajan viettoon. Niinpä kävelin olosuhteet huomioon ottaen aivan liian pitkin ja ripein askelin (virhe 2), vaikka Kumpulanmäen jalkakäytävät olivat silmin nähden ja kengän alla tuntuvasti todella liukkaat. Juuri ennen kohtalokasta liukastumista pohdin, kiertäisinkö kuitenkin hieman pidemmän, mutta paremmin hoidetun ja siten vähemmän liukkaan reitin kautta, mutta itsevarmasti päätin mennä lyhyempää ja liukkaampaa reittiä: ”On tästä ennenkin menty…” (virhe 3). Reittiä oli kyllä hiekoitettu, mutta säästellen (virhe 4), joten hyvää pitoa kenkien alle oli haettava. Kun huomioni kiinnittyi muutaman askelen verran eteenpäin, kun jouduin etsimään hiukan paremmin hiekoitettuja kohtia, liukastuin enkä pystynyt pitämään tasapainoa raskas reppu selässäni (virhe 5).
Vaikka omasta toiminnasta löytyi virheitä, ei vastuuta tapaturmasta voi sälyttää vain yksittäisille ihmisille. Julkisten jalankulkuteiden talvikunnossapidossa on parantamisen varaa. Tämä nimenomainen tapaus sattui alueella, jossa on tunnetusti usein talvisin liukasta ja alueella liikkuu paljon ihmisiä jalan. Varsinkin kaltevalla rinteellä liukastumistapaturmien riskit ovat melkoiset, mutta alueen talvikunnossapitoon ei ole edelleenkään panostettu riittävästi – lukuisista toteutuneista vakavista liukastumistapaturmista huolimatta.
Liukastumistapaturmista aiheutuu suuria kustannuksia. Vaikka kipsaus onnistui hyvin, luiden asento pääsi liikkumaan ennen luutumista väärään asentoon ja ranne jouduttiin lopulta myös leikkaamaan. Hoitokustannusten lisäksi kustannuksia kertyi pitkästä sairauslomasta: kuusi viikkoa täyttä sairauslomaa ja päälle vielä neljä viikkoa osittaista sairauslomaa, joka kaikki oli tarpeen. Leikattu käsi oli kivulias ja turposi helposti vielä pari kuukautta tapaturman jälkeenkin. Suomessa sattui Tapaturmavakuutuskeskuksen alustavien tilastojen mukaan 174 työtapaturmaksi luokiteltua liukastumistapaturmaa tuona yhtenä päivänä. Kohtalotovereita siis riittää.
Elämän laatu heikkenee paljon pidemmäksi aikaa kuin vain muodollisen sairausloman ajan, eikä kaikkia pitkäaikaisvaikutuksia oikeasti voida edes arvioida. Stressi tekemättä jääneistä (työ)asioista painaa. Liikuntaharrastukset jäivät tauolle kuukausiksi ja yleiskunto pääsi heikkenemään. Mitähän siitäkin sitten seuraa? Vuosi tapahtuman jälkeen ranteen liikkuvuus ei ole entisellään. Tänä talvena kuitenkin palaan aktiivisen ulkoilun pariin, enkä anna liukkaiden kelien pelottaa. Mutta suhtaudun liukastumistapaturmien riskeihin entistä vakavammin.
Liukastumisriskien asiantuntijana jatkan omalta osaltani edelleen jalankulun turvallisuuden edistämistä. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kestävien liikennemuotojen osuutta pyritään kasvattamaan, niinpä kävely ja pyöräily ja niiden turvallisuus tulee myös ottaa jatkossa paremmin huomioon liikennejärjestelmien suunnittelussa.
Kirjoittaja: Reija Ruuhela, Ilmatieteen laitos