Pysy pystyssä

Millaista on liikkua talvella apuvälineen kanssa?

Lumi ja liukkaus aiheuttavat haasteita apuvälineen kanssa liikkujille. Sen tietää myös Rovaniemellä asuva Minna Muukkonen, joka liikkuu sähköpyörätuolilla.

Kuva Minnasta ja sähköpyörätuolista
Kuva: Päivi Röytiö

Haastatteluhetkellä Rovaniemellä on Muukkosen sanoin järkyttävät kelit:

– Joka paikassa on jäätä, on kuin luistinkentällä liikkuisi.

Yleensä tähän aikaan vuodesta Rovaniemellä on pakkasta 20-30 astetta, mutta nyt on ollut lauhaa. Luntakaan ei ole niin paljon kuin yleensä, sillä vesisateet ovat sulattaneet lunta pois.

Muukkosella on korkea selkäydinvamma. Hän toimii Rovaniemen Invalidit ry:n puheenjohtajana ja myös monissa muissa luottamustehtävissä. Työkseen hän tekee osa-aikaisesti palkkahallinnon töitä.

Sähkäri pyöri ympyrää

Liukkaiden ja lumisten kelien vuoksi Muukkonen kulkee autolla.

– Kuljen autolla ovelta ovelle niin paljon kuin mahdollista. Sähköpyörätuoli tarvitsisi aika kovan alustan tai se jää sutimaan paikalleen. Sitten on liukkaus. Olin menossa lähikauppaan ja tuntui, etten pääse autosta 10 metrin matkaa kaupan sisälle, sähkäri pyöri ympyrää jäätiköllä.

Talvipyöräilijöiden kaupungissa pyörätiet aurataan

Rovaniemi on talvipyöräilijöiden kaupunki, joten pyörätiet pyritään aukaisemaan heti aamulla.

Teiden kunnossapito on kilpailutettu Rovaniemellä.

– Aiemmin sen hoiti kaupungin oma yhtiö, mutta nyt ulkopuolinen yritys. Tuli paljon uusia työntekijöitä, jotka eivät vielä tunnista kaikkia kaupungin ongelmia. Toiset paikat ovat erityisen hyvässä kunnossa aikaisempaan verrattuna, mutta jotkut taas surkeassa.

Muukkosen mukaan Rovaniemellä ollaan nyt talvikunnossapidossa siirtymävaiheessa. Hän kuitenkin kiittelee kaupungin palautekanavia ja sitä, että palautteeseen reagoidaan nopeasti.

Palteita riittää

Kun lunta aurataan, syntyy katukäytäville valleja eli Muukkosen sanoin palteita.

– Isoja palteita tulee väkisin, kun on paljon lunta.

Suojateillä liikennevalotolpan ympäriltä ei myöskään usein aurata lunta riittävästi.

– Apuvälineen kanssa liikkuva ei pääse painamaan liikennevalon painiketta, jotta pääsisi suojatien yli, koska liikennevalojen ympärille on jäänyt lunta.

Jääpaanaa pitkin kaupunkiin

Kun liikkuu sähköpyörätuolilla, talvi ei ole oivaa aikaa ulkoilulle. Muukkonen on kuitenkin päässyt luistelemaan Kemijoen jäällä.

– Joinakin talvina eräs innokas mies on aurannut Kemijoen jäälle valtavat paanat. Henkilökohtaisella avustajallani on ollut luistimet jalassa ja olemme menneet melkein kaupunkiin saakka paanaa pitkin.

Olisin mieluummin Espanjassa

Kun Muukkoselta kysyy, millainen yhdistelmä on talvi ja vammaisuus, vastaus tulee heti:

– Olisin ennemmin vaikka Espanjassa. Kun keväällä alkaa lumi sulaa, tuntuu, että ei pääse metriäkään ja auto pitää ajaa niin lähelle kuin voi. Sähkärikin vain humpsahtaa lumeen. Pyörätuoliin ei voi myöskään laittaa kauhean karheita renkaita, koska samalla välineellä pitää liikkua sisällä. Omaa pihaa pitää hiekoittaa, koska siinä kulkee ihmisiä kävelemälläkin, kuten omat avustajani. Sitten kun itse liikun, tulee sisälle kilokaupalla hiekkaa.

Teksti: Kirsi Tervamäki, Invalidiliitto