Tapaturmapäivä

Kiireessä saattaa tulla oikaistua turvallisuudesta, eli valittua työtapa, joka ei ole turvallisuuden kannalta suositeltavin. Kiireessä voi myös jotain oleellista esimerkiksi ympäristössä jäädä huomaamatta, ja seurauksena pahimmillaan työtapaturma.

Erikoistutkija Pia Perttula Työterveyslaitokselta luettelee listan asioita, joita voi olla kiireen taustalla. Näihin asioihin puuttumalla kiirettä voi olla mahdollista vähentää omalla työpaikallaan.

Töiden jättäminen viime tippaan
Työn heikko organisointi (esim. epätasapuolinen työnjako)Paljon muutoksia työssäAsiakkaasta johtuva tiukka työtahtiTiukat aikatauluSuuri tai vaihteleva työmääräTyössä on paljon keskeytyksiäTyöntekijöitä on liian vähän

Vinkkejä kiireen hallintaan työpaikoilla
Perttula nostaa esiin asioita, joita työpaikoilla voitaisi tehdä kiireen hallitsemiseksi.
–    Työn tekemiseen tulisi varata riittävästi resursseja, myös ruuhka-aikoina. Työn hyvä suunnittelu ja selkeät tavoitteet mahdollistavat työn sujuvamman tekemisen, jolloin aikaa ei kulu siihen, että tehdään samoja asioita moneen kertaan, mikä puolestaan vähentää kiireen tuntua.

–    Jokainen voi itse välttää asioiden jättämistä viime tippaan, jos se vain suinkin on mahdollista. Itse voi myös miettiä, että onko oikeasti kiire, vai riittäisikö normaali työtahti työn suorittamiseen. Ajoittain pieni kiire voi olla positiivistakin. Mutta mikäli työssään kokee jatkuvaa kiirettä, se kannattaa ottaa puheeksi työpaikalla esimiehen kanssa ja yrittää yhdessä löytää ratkaisuja tilanteen parantamiseksi. Avuksi voi pyytää työsuojelun tai työterveyshuollon henkilöitä, Perttula kertoo.