Talvisin mökkeily tuo turvallisuuteen omat riskinsä, ja niihin on hyvä kiinnittää huomiota. Esimerkiksi pimeys vaikeuttaa mökkipihalla kulkemista, jolloin liuka…
Suomalaiset viettävät yhä enemmän aikaa mökeillä. Omilla valinnoilla tapaturmia voidaan ehkäistä myös mökkiympäristössä. Tapaturmapäivän kampanjaa vietetään tou…
Finländarna tillbringar allt mer tid vid sina stugor. Med egna val kan olyckor förebyggas även i stugmiljö. Olycksfallsdagens kampanj hålls i maj och kulminerar…
Mökillä puuhasteltavaa riittää ja talven jäljiltä tekemistä on erityisesti. Mökkitöihin kannattaa kuitenkin suhtautua maltilla ja varautua niihin oikein, jotta …
Ajokuntoa voivat nakertaa niin päihteet, sairaudet kuin väsymyskin. Huolestuttavan moni ajaa yliväsyneenä. Liikenneturvan kysely* vuodelta 2021 kertoo, että vuo…
Asukaslukuun suhteutettuna Suomessa hukkuu ihmisiä selvästi enemmän, kuin muissa Pohjoismaissa. Suurin osa hukkumisista voitaisiin välttää oikealla turvallisuus…
Tapaturmapäivää järjestävä Tapaturmien ehkäisyverkosto järjesti perjantaina 13.8. klo 12–13 Twitter-chatin tapaturmista ja niiden ehkäisystä. Keskustelua isännö…
Sähköpotkulaudoilla tapahtuvissa onnettomuuksissa päihteillä on suuri rooli. Erityisesti öiseen aikaan sattuvat törmäykset tai kaatumiset ovat usein seurausta p…
Suomalaisten alkoholinkulutuksen huiput osuvat perinteisesti juhlapyhiin. Lisäksi kesäaikana on pidempi jakso, jolloin kulutus on muuta vuotta korkeammalla taso…
Koronan myötä monilla työpaikoilla on havahduttu työturvallisuusriskien arvioinnin merkitykseen ja otettu käyttöön uusia toimintamalleja arvioinnin tekemiseen y…
Sähkön tuoma avustus liikkumiseen on tullut jäädäkseen. Erilaiset jalankulkua avustavat sähköiset laitteet, kevyet sähköajoneuvot ja sähköavusteiset polkupyörät…