Tapaturma­päivä

Tapaturmapäivä haastaa työpaikat mukaan – tavoitteena nolla tapaturmaa

Moni työtapaturma on vältettävissä hyvällä suunnittelulla ja kiirettä vähentämällä. Perjantaina 13. syyskuuta vietettävä valtakunnallinen Tapaturmapäivä kiinnittää työpaikkojen huomion tapaturmien ehkäisyyn ja mahdollisuuteen parantaa oman työyhteisön hyvinvointia.

Vuosittain Suomessa sattuu yli 100 000 työtapaturmaa. Työajalla sattuu tyypillisesti liukastumisia, kaatumisia, haavoja ja vammoja taakkaa siirtäessä.

Ylivoimaisesti eniten tapaturmia sattuu miehille. Usein sattumusten taustalla on kiire ja kikkailu.

Kikkailu tarkoittaa riskialtista toimintaa ilman harkintaa ja kunnollisia välineitä, kertoo Punaisen Ristin hankesuunnittelija Saara Aakko. – Lähdetään esimerkiksi kiipeämään korkealle ilman turvavälineitä tai tehdään monimutkaisia huoltohommia omin päin.

Tapaturmia voi kuitenkin ehkäistä ennalta. Työpaikoilla päästään kohti tapaturmien nollatavoitetta suhtautumalla päättäväisesti ja pitkäjänteisesti työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin kehittämiseen.

Työhön liittyviä riskejä ei lakaista maton alle, vaan ongelmat ratkotaan yhdessä jakamalla kokemuksia ja onnistumisia. Työtä tehdään yhä enenevissä määrin ajasta ja paikasta riippumatta. Myös työn ja vapaa-ajan välinen raja on usein häilyvä. Niin töissä kuin vapaa-ajallakin tapaturmilta vältytään parhaiten ennakoimalla riskialttiita tilanteita ja vähentämällä kiirettä.

Työpaikkasi mukaan tapaturmapäivään 13.9.

Valtakunnallista Tapaturmapäivää vietetään perjantaina 13.9. Sen tavoitteena on lisätä tietoa tapaturmista ja niiden ehkäisemisestä. Ilmoita organisaatiosi mukaan https://www.lyyti.in/Tapaturmapaiva_2019

Vinkkejä miten työpaikkasi voi olla mukana:

  1. Testaa oletko kikkailija tekemällä tapaturmatesti viikolla 37 ja vinkkaa testistä kollegoille. Voit jakaa tuloksesi somessa hashtageilla #ethänkikkaile ja #tapaturmapäivä.
  2. Ilmianna oman työpaikkasi tapaturmia ehkäisevä toimintapa somessa hashtageilla #ethänkikkaile ja #tapaturmapäivä.
  3. Lataa oman organisaatiosi sivuille Tapaturmapäivän logo osoitteesta: http://www.tapaturmapaiva.fi

Lisätietoa