Olin koko kesän rakentanut mökillä vinttiin kattohuonetta. Olin asentamassa viimeisiä harjapeltejä, kun putosin seitsemän metriä korkean kattoerkkerin katolta pihamaalle. Tässä vaiheessa turvaköysi oli rullalla piipun ympärillä! En olisi pärjännyt ilman köyttä purkaessani vanhaa peltikattoa uuden rakennelman tieltä, joten siellä se olisi ollut valmiina käytettäväksi myös tuolloin, kun tapaturma sattui.

Vaimoni löysi minut tajuttomana maasta ja hälytti apua. Minut vietiin ambulanssilla Savonlinnan keskussairaalaan, ja sieltä suoraan helikopterilla Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan. Kuopiosta minut kuljetettiin ambulanssilla Turkuun yliopistollisen keskussairaalan teho-osastolle, jossa palasin tajuihini noin kolmen viikon kuluttua.

Tietoisuuteni parannuttua luulin, että pahimmat ongelmani olisivat kaksoisnäkö ja vasemman puolen halvaus. Minulle diagnosoitiin vaikea aivovamma, mutta en pitänyt sitä isona asiana, sillä aivovammahan ei tunnu miltään. Odotin kuntoutuvani takaisin entiseen kuntoon ja tein kovasti töitä sen eteen. Lisäksi sain erinomaista moniammatillista kuntoutusta heti alusta alkaen. Ensimmäiset puolitoista vuotta olin valmis palaamaan takaisin työelämään heti, kun siihen vain pystyisin. Puolen vuoden työkokeilun jälkeen pääsin kuntoutukseen tammikuussa 2010, ja tavoitteenani oli palata sen jälkeen takaisin töihin. Vasta kuuden viikon intensiivisen kuntoutuksen aikana aivokuvien ja kohtalontoverien keskellä tajuntaani jysähti, etten enää koskaan palautuisi ennalleen – saati työelämään. Vamman vaikutukset näkyivät minulla esimerkiksi asiakokonaisuuksien hallinnassa, muistiongelmina, väsyvyytenä ja ärtyneisyytenä.

Omalla aktiivisella otteellani olen kuntoutunut kohtalaisen hyvään kuntoon. Täysipäiväiseen työhön en enää kykene ja olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Vapaaehtoistyö monenlaisissa yhdistys- ja vertaistukitehtävissä vie nykyisin paljon aikaani.

 

 

 

 

Teksti: Risto Savolainen