Tapaturma­päivä

Oma mökki kullan kallis – älä polta mökkiä liian innokkaalla lämmityksellä, ja kierrätä jätteet oikein

Mökillä puuhasteltavaa riittää ja talven jäljiltä tekemistä on erityisesti. Mökkitöihin kannattaa kuitenkin suhtautua maltilla ja varautua niihin oikein, jotta vältytään tapaturmilta.

Kevään edetessä kesäksi ja mökkikauden alkaessa on hyvä muistaa, ettei ensimmäistä kertaa talven jälkeen mökille tullessa kannata pelästyä viileyttä ja iskeä tuhtia tulta takkaan. Ensilämmitys on tehtävä hitaasti ja harkiten.

”Äkillinen kuumentuminen saattaa rikkoa talven aikana kylmenneen hormin ja pahimmassa tapauksessa sytyttää koko mökin tuleen. Vaikka suuremmalta harmilta välttyisi, täytyy haljennut hormi korjata”, muistuttaa Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Petri Mero.

Jos tulisijojen ja hormien kunto epäilyttää, ne kannattaa tarkistuttaa nuohoojalla. Myös vapaa-ajan asuntojen hormien nuohouksesta tulee huolehtia säännöllisesti, vähintään kolmen vuoden välein. Mökillä, kuten kotonakin, on hyvä olla tarvittavat alkusammutusvälineet ja palovaroittimet.

Jätehuolto mökkioloissa ei ole samalla tasolla kuin kaupungissa. Vanhat akut ja patterit saattavat ikääntyessään aiheuttaa tulipalon. Vanha pakastimenromu taas on ruma ja vie tilaa. Mero vinkkaa kierratys.info-sivustosta, josta löytää helposti paikan, mihin mitäkin jätettä pystyy toimittamaan.

”Sivustolla on kartalle kerättynä yli 10 000 kierrätyspistettä ympäri Suomen. Jätteiden ja vanhojen sähkölaitteiden kierrättäminen on myös ympäristöteko”, Mero sanoo.

 

Tee mökillä ainakin nämä:

  • Asenna jo ennen mökkimatkaa perheen puhelimiin 112-sovellus ja selvitä lisäksi mökkisi karttakoordinaatit hälytysajoneuvojen kutsumisen varalta. Koordinaatit näet 112-sovelluksesta. Sovelluksessa on muutakin hyödyllistä tietoa.
  • Tarkista tikkaiden, katon ja kävelysiltojen kunto, ennen kuin kiipeät katolle rännien puhdistukseen ja poistamaan piipunhattua.
  • Käytä tarvittaessa turvavaljaita ja köyttä. Varmista lisäksi, että huutoetäisyydellä on joku tarvittaessa auttamaan.
  • Aloita tulipesien lämmitys varovasti, pienellä tulella, hormin pelti auki, jotta hormi lähtee vetämään ja alkaa lämmetä hitaasti.
  • Vapaa-ajan asunnon tulisijat ja hormit tulee nuohota normaalisti vähintään kolmen vuoden välein. Ympärivuotisessa käytössä olevan mökin tulisijat ja hormit on nuohottava kerran vuodessa. Pyydä tarvittaessa nuohoojaa tarkistamaan tulisijojen, hormin ja piipun kunto ennen käyttöönottoa.
  • Tarkista, että kaikki alkusammutusvälineet ovat paikoillaan ja kunnossa.
  • Vaihda uudet paristot kaikkiin palo, häkä- ja kaasuvaroittimiin. Testaa kaikki varoittimet.
  • Mökin sisällä talven yli olleiden sähkölaitteiden kunto on hyvä tarkistaa ja sähköjen kytkemisen jälkeen seurata hetki niiden toimintaa, ettei kuulu tai näy mitään poikkeavaa, kuten ritinää, rätinää tai savua. Jos laite ei toimi normaalisti, niin älä käytä sitä lainkaan, vaan korjauta se tai vaihda uuteen.
  • Tarkista kaasulaitteiden letkut ja liitokset ennen ensimmäisten makkaroiden paistamista.
  • Tarkista veneen kunto ennen sen laskemista vesille. Etsi myös kaikki veneessä mukana oltava turvavälineet ja tarkasta niidenkin kunto. Tärkeimmät ovat pelastusliivit.

 

Kirjoittanut: Finanssiala ry