Ajokuntoa voivat nakertaa niin päihteet, sairaudet kuin väsymyskin. Huolestuttavan moni ajaa yliväsyneenä. Liikenneturvan tutkimus* vuodelta 2022 kertoo, että vuoden aikana…
Humala, helle ja huolimattomuus lisäävät tapaturmariskiä. Hätätilanteessa toimiminen voi olla haastavaa selvin päin, humalassa se on jopa mahdotonta. SUH:n median…
Mökin sähköturvallisuus kuntoon Jos sähköistetty mökkisi on jo vuosikymmeniä vanha ja sen sähköasennukset on tehty kauan sitten, kannattaa miettiä asennusten…
Työpaikoilla tulisi olla selkeä ja järjestelmällinen tapa tehdä ja käsitellä turvallisuushavaintoja, sanoo Työturvallisuuskeskuksen asiantuntija Pasi Paukkonen. Työturvallisuuslaki velvoittaa meitä…
Liukastumistapaturman taustalla on tavallisesti liukkaat olosuhteet tai puutteet talvikunnossapidossa. Mutta myös jalankulkijalla on tapaturmissa oma keskeinen roolinsa. Kun talvinen säätila…
Liikenne- ja viestintäministeriön julkaiseman tutkimuksen* mukaan Suomessa tapahtuu vuosittain noin 125 000 liukastumis- ja kaatumistapaturmaa. Hieman yli puolet (56 %)…
Talvisin mökkeily tuo turvallisuuteen omat riskinsä, ja niihin on hyvä kiinnittää huomiota. Esimerkiksi pimeys vaikeuttaa mökkipihalla kulkemista, jolloin liukastumisen vaara…
Ilmatieteen laitoksen säämalli ennustaa liukkautta Ilmatieteen laitoksella on käytössään säämalli, RoadSurf, joka ennustaa tiesäätä ja jalkakäytävien liukkautta. Malli jaottelee jalankulkuliukkauden…