Kiire aiheuttaa hosumista ja hätäilyä. Houkutus kaasuttaa keltaisilla on suuri silloin, kun samanaikaisesti pitäisi olla jo perillä. Liikenteessä kiire kuitenkin vain lisää riskejä.

 Jos aamu venyy, kiireen tuntu heijastuu monella myös työ- tai koulumatkaan. Kun on tarve ottaa kotona hävittyä aikaa kiinni liikenteessä, jokainen punainen liikennevalo tuskastuttaa ja edellä kulkeva tuntuu matelevan.

Hätäilyn ja oman verenpaineen nousun lisäksi liikenteessä kiirehtiminen voi johtaa myös vakavampiin seurauksiin. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista neljä kymmenestä suomalaisesta autoilijasta kertoo kiireen syyksi punaisia päin ajoon tai siihen, ettei ole antanut tilaa suojatielle aikovalle kävelijälle*.

”Kun kiire puskee päälle, liikenteeseen lähdetään ottamaan menetettyä aikaa kiinni. Pitäisi siis tehdä enemmän kuin mikä on realistisesti mahdollista. Työmatkalla tämä tarkoittaa sitä, että perille pyritään pääsemään ajassa, joka on matkaan tai liikennemääriin nähden aivan liian lyhyt”, koulutusohjaaja Toni Vuoristo Liikenneturvasta selittää.

Kiire vaikuttaa moneen

Kiiruhtamisen hyödyt ovat kyseenalaisia. Jokainen voi omalla kohdallaan arvioida, kuinka paljon aikaa saa kiiruhtamalla säästettyä. 20 kilometrin työmatkalla saa ajaa reilua ylinopeutta saadakseen kiinni pari minuuttia menetettyä aikaa. Toteutuneesta ajansäästöstä saatu hyöty ei ole millään tavalla verrannollinen ajonopeuden kasvun aiheuttamiin riskeihin.

”Kiireessä autoillessa tingitään turvavälistä ja painetaan kaasupoljinta. Ikään kuin edellä ajavan takapuskurin hiillostaminen auttaisi etenemään nopeammin ja olemaan perillä aikaisemmin. Kiireessä tulee sählättyä ja myös virheiden määrä voi kasvaa. Hoppuilevan mielessä kiire on myös päällimmäisenä, jolloin keskittyminen on jossain muualla kuin itse liikennetilanteessa.

Pois noidankehästä

Keskittymishankaluuksien lisäksi houkutus katsoa työsähköpostit ratin takaa voi kasvaa liian suureksi. Todellisuudessa ajan säästön sijasta multitaskausta yrittävä vain moninkertaistaa onnettomuusriskit”, Vuoristo kuvailee.

Jos tehtävä matka on toistuva ja tuttu, ihminen alkaa usein optimoida matkan niin, ettei tule hukka-aikaa. Matka-aika voi kuristua niin tiukaksi, ettei siihen jää yhtään löysää odottamattomalle. Odottamattoman sattuessa alkaa kiiruhtaminen.
Noidankehä on kulunut vertaus, mutta Vuoristo nostaisi sen esille kiireestä ja sen hallinnan opettelusta puhuttaessa.

”Itsestään voi tunnistaa esimerkiksi ajattelutavan, että vielä ei tarvitse lähteä, kun vielä ei ole kiire. Näin joutuu väistämättä aina tilanteeseen, jossa joutuu kiirehtimään.”

Vuoristo nimeää kaksi kovin simppeliä keinoa kiireen torjuntaan. Ensimmäinen on ennakointi. Eli toimitaan niin, ettei kiirettä pääse heräämään. Esimerkiksi varataan matkaan riittävästi aikaa.

Toisena Vuoristo kannustaisi pyrkimään välttämään kiireen tuntua. Jos aamulla huomaa olevansa myöhässä, voisiko soittaa ja ilmoittaa määränpäähän myöhästymisestä. Näin liikenteeseen voi lähteä kiireen unohtaen.